27.2.2019

Tunturiverkko Oy:n tiedote

Mittauspalveluiden aikajaotus joulu-tammikuussa koskien tariffia Kausisähkön siirto

Valtioneuvoston asetuksella mittauspalveluiden valtakunnallinen aikajaotus perustuu talviarkipäiväenergiaan ja muuhun energiaan. Talviarkipäiväenergialla tarkoitetaan 1 päivästä marraskuuta 31 päivään maaliskuuta maanantaista lauantaihin kello 7:n ja 22:n välisenä aikana kulutettua energiaa; kaikkina muina aikoina kulutettu energia on muuta energiaa.

Tunturiverkko Oy:n sähkönsiirtomaksut on veloitettu virheellisesti Muu aika -kulutuksena 5.12. klo 07-22, 25.12. klo 07-22, 26.12. klo 07-22 ja 31.12. klo 07-22. Yhteensä virheellinen veloitus koskee noin tuhatta asiakasta ja laskuttamatta jäänyt kokonaissumma on noin 2500 euroa. Tunturiverkko Oy:n verkkopalveluehdot pohjautuvat Energiateollisuus Ry:n suositukseen, jonka Energiavirasto on vahvistanut verkonhaltijan käytettäväksi 17.5.2019. Tunturiverkko Oy:n verkkopalveluehtojen mukaisesti laskutus- ja mittausvirheen sekä mittarin luentavirheen takia verkonhaltijalla olisi oikeus lisäveloitukseen.

Tunturiverkko Oy ei tule perimään puuttumaan jäänyttä osuutta vähäisen vaikutuksen takia. Virheellisen veloituksen aiheuttanut ongelma on korjattu onnistuneesti.

Lisätietoja:

Tommi Koskinen, p. 040 164 7504

Vt. Toimitusjohtaja

Inergia Oy

Pin It on Pinterest

Share This