Energiavirasto ja Markkinaoikeus ovat todenneet, että Tunturiverkon kaikille asiakkaille tehty veroton hinnankorotus 0,2 snt/kWh ylitti kohtuullisuuden rajat suurten sähkönkäyttäjien osalta. Energiaviraston sähköverotulkinta siirtää suurten sähkönkäyttäjien kustannuksia syrjivästi muiden verkkoasiakkaiden, esimerkiksi kotitalouksien kannettavaksi. Sähköveroluokka ei vaikuta verkon kustannusten syntymiseen. Tunturiverkko on palauttanut liikaa perittyjä maksuja takaisin viidelle asiakkaalle.
Tunturiverkko korotti hintojaan 1.9.2024 alkaen 0,2 snt/kWh (alv. 0 %) kaikille asiakkaille. Perusteena olivat verkostohäviöiden ja kantaverkkomaksujen nousu. Korotus kasvatti vuodessa liikevaihtoa 0,42 M€ mutta ei kumonnut verkostohäviön ja kantaverkkomaksujen nousun 0,64 M€ vaikutusta (1.9.2024-31.8.2025).
Markkinaoikeus ei tutkinut, onko Energiaviraston määrittelemät asiakasryhmät määritelty siten, että ne kuvaavat tasapuolisella ja syrjimättömällä tavalla verkonhaltijan sähköverkon käyttöä ja verkon käyttäjien ominaispiirteitä. Markkinaoikeus ei ottanut kantaa, oliko maksujen palautus toteutettu tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Markkinaoikeuden päätös ei ole lainvoimainen ja siitä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tunturiverkko tutustuu markkinaoikeuden päätökseen ja harkitsee valittamista korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Miksi päätös on syrjivä?
” Todellinen korotus ei ylittänyt sähkömarkkinalain korotuskattoa, vaan kaikilla palautusta saaneilla asiakkailla hinnankorotus jäi alle 8 %:n laskettuna laskun loppusummasta. Päätös ei helpota sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelussa asiakkaiden tasapuolista kohtelua. Vuoden 2024 korotus johtui kustannuksista, jotka syntyvät energiankäytön mukaan – riippumatta siitä, käyttääkö energian kotitalous vai yritys. On kaikkien etu, että verkkoyhtiöillä olisi mahdollisuus reagoida nouseviin kustannuksiin sekä samalla tehdä hinnoittelua tasapuolisesti. Mielestäni alemmasta sähköveroluokasta tulisi hyötyä vain niiden asiakkaiden, jotka ovat päässeet kyseiseen veroluokkaan. Tässä päätöksessä on hyödynsaajina isot sähkönkäyttäjät ja kotitaloudet ovat alakynnessä” kertoo Tunturiverkon toimitusjohtaja Ossi Perälä.
”Energiavirasto kertoo omassa tiedotteessaan, että ratkaisu takaa asiakkaiden tasapuolisen kohtelun. Jos kaikki suomalaiset sähkönkäyttäjät mahtuvat näiden asiakasryhmien sisään, niin mihin ihmeeseen tarvitsemme teho- ja perusmaksuja? Olisi yksinkertaisinta rakentaa jokaisen verkkoyhtiön hinnoittelu Energiaviraston tyyppikäyttäjien avulla. Yksinkertaisista asioista ei pidä tehdä monimutkaisia, eihän?” ihmettelee Inergia-konsernin toimitusjohtaja Tommi Koskinen.
Tunturiverkko
- Suomen pohjoisin verkkoyhtiö, joka toimii saamelaisten kotiseutualueella
- Toiminta-alue kattaa 7 % Suomen pinta-alasta
- toimialan keskiarvoa tyytyväisemmät asiakkaat, jotka seuraavat aktiivisesti sähkönkäyttöään ja jotka haluavat, että hinnoittelu on oikeudenmukaista (Epsi Rating 2025)
- Noin 9000 käyttöpaikkaa, Suomen viidenneksi pisin sähköverkko per asiakas
- Suomen ensimmäinen 100 % uusiutuvaan energiaan siirtynyt verkkoyhtiö (2021)
- Suurasiakkaan (Tyyppikäyttäjä T4: 10 GWh/a) veroton hinta: 1,65 snt/kWh (koko maan painotettu keskiarvo: 1,86 snt/kWh)
- Kohtuullinen tuotto: Alijäämäinen
- Omistus: Inergia Oy (73 %) ja Utsjoen sähköosuuskunta (27 %)
Lisätietoja
Ossi Perälä, toimitusjohtaja, Tunturiverkko Oy, puh. +358 40 537 8208, ossi.perala@inergia.fi
Tommi Koskinen, toimitusjohtaja, Inergia Oy, puh. +358 40 164 7504, tommi.koskinen@inergia.fi
Viitteet
Suomen pohjoisin energiakonserni Inergia pyrkii hiilineutraaliksi – Inergia Oy
MAO:n päätös 1.12.2025 (nro 687/2025)

